Un'ape (mehiläinen) che impollina un gattino (pajunkissa). |
"Mehiläinen, meiän lintu,
metsän kukkien kuningas!
Lähe nyt mettä noutamahan,
simoa tavottamahan
mieluisasta Metsolasta,
tarkasta Tapiolasta,
monen kukkasen kuvusta,
monen heinän helpehestä
kipehille voitehiksi,
pahoille parantehiksi!"
Mehiläinen, liukas lintu,
jopa lenti löyhäytti
mieluisahan Metsolahan,
tarkkahan Tapiolahan.
Nokki kukkia keolta,
keitti mettä kielellänsä
kuuen kukkasen nenästä,
sa'an heinän helpehestä.
Niin tulla tuhuttelevi,
käyä käärämöittelevi,
kaikki siipensä simassa,
sulkansa sulassa meessä.
(Kalevala, XV runo)
Ape, cara nostra alata,
tu, regina d’ogni fiore,
or va, cerca dolce miele,
il soave succo porta
su da Metsola benigno,
da Tapiola vigilante,
di più fior dalla corolla,
di più erbe dallo stelo,
per spalmarne l’ammalato,
per guarir le sue ferite!»
L’ape, vispa volatrice,
battè l’ali, volò svelta
verso Metsola benigno,
vèr Tapiola vigilante
ed i fior beccò col becco,
con la lingua stillò miele
dalla punta di sei fiori,
dallo stelo di cent’erbe:
e ronzando se ne venne,
tornò tonda come palla,
con le aluzze tutte miele,
carche pur di miel le penne
(Kalevala, XV runo, tradotto da Paolo Emilio Pavolini)
metsän kukkien kuningas!
Lähe nyt mettä noutamahan,
simoa tavottamahan
mieluisasta Metsolasta,
tarkasta Tapiolasta,
monen kukkasen kuvusta,
monen heinän helpehestä
kipehille voitehiksi,
pahoille parantehiksi!"
Mehiläinen, liukas lintu,
jopa lenti löyhäytti
mieluisahan Metsolahan,
tarkkahan Tapiolahan.
Nokki kukkia keolta,
keitti mettä kielellänsä
kuuen kukkasen nenästä,
sa'an heinän helpehestä.
Niin tulla tuhuttelevi,
käyä käärämöittelevi,
kaikki siipensä simassa,
sulkansa sulassa meessä.
(Kalevala, XV runo)
Ape, cara nostra alata,
tu, regina d’ogni fiore,
or va, cerca dolce miele,
il soave succo porta
su da Metsola benigno,
da Tapiola vigilante,
di più fior dalla corolla,
di più erbe dallo stelo,
per spalmarne l’ammalato,
per guarir le sue ferite!»
L’ape, vispa volatrice,
battè l’ali, volò svelta
verso Metsola benigno,
vèr Tapiola vigilante
ed i fior beccò col becco,
con la lingua stillò miele
dalla punta di sei fiori,
dallo stelo di cent’erbe:
e ronzando se ne venne,
tornò tonda come palla,
con le aluzze tutte miele,
carche pur di miel le penne
(Kalevala, XV runo, tradotto da Paolo Emilio Pavolini)
Nessun commento:
Posta un commento